Haluamme tarjota kasvattajille yksilöllistä ja joustavaa palvelua sekä nopeita toimitusaikoja.

Muhniemen Lahtivaja on joulukuussa 2010 avattu tilateurastamo. Ensimmäiset teuraat käsiteltiin 5.1.2011 ja tulokseen olivat tyytyväisiä niin asiakas kuin teurastajakin. Pienestä koostaan huolimatta teurastamomme on täysinvarusteltu elintarvikelaitos, joka täyttää kaikki viranomaismääräykset viimeistä piirtoa myöten. Teurastamme lammasta, vuohta, riistaa, kaneja sekä pienissä määrin nautoja. Emme teurasta sikoja tai siipikarjaa. Haluamme tarjota kasvattajille yksilöllistä ja joustavaa palvelua sekä nopeita toimitusaikoja.

Palvelumme


Teurastajana toimivalla Kaarin Knuuttilalla on lihateollisuusteknikon koulutus ja 20 vuoden kokemus teurastamotyöstä. Lisäksi Kaarin on itsekin lampuri, jonka tuoman kokemuksen myötä voimme antaa kasvattajalle vinkkejä ja ohjeita esimerkiksi eläinten ruokinnan järjestämisestä.

Taustoja...

Muhniemen Lahtivaja sai alkunsa siitä tosiasiasta, että pienten eläinerien teurastaminen isoissa yksiköissä oli tuottajalle kannattamatonta ja hankalaa - viisi lammasta kun ei ole tehokasta eikä tuottavaa! Viimeinen niitti tuli Portin lopetettua Lappeenrannan tehtaansa, jolloin koko kaakkois-Suomi jäi ilman teurastamoa. Samassa ryminässä jäi myös Kaarin ilman työtä. Hän ei kuitenkaan jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan vaan otti pässiä sarvista, osti virattomaksi jääneen Lappeenrannan lammasteurastuslinjan ja siirsi sen Muhniemelle. Leikillisesti voikin sanoa, että jatkamme siitä mihin isommat lopettivat!